In A Changing World
17.1-3.2.2023
In A Changing World on viiden Novia ammattikorkeakoulun valokuvausopiskelijan tekemä näyttely. Tavoitteena oli haastaa itsensä ja nostaa esiin ajankohtaisia aiheita, kuten itsensä hyväksyminen, yhteisöllinen yhteenkuuluvuus ja stereotyyppien rikkominen.
Näyttely koostuu kuvista, jotka on tehty syksyn 2022 aikana. Mukana on myös kuvia, joilla kuvaajat osallistuivat Sony World Photography Awards –kilpailuun viime marraskuussa. Näissä kuvissa on esillä positiivinen muutos, jonka kaikki kuvaajat ovat kukin tulkinneet omalla uniikilla tavallaan.
In A Changing World on valokuvausopiskelijoiden kolmas ryhmänäyttely. Viimeiset kaksi, AGOS ja Unusual to us, järjestettiin vuonna 2021. Osa opiskelijoista osallistui myös In Media Res -näyttelyyn, joka oli esillä Lapualla Pohjanmaan valokuvakeskuksessa viime syksynä.
Toivomme, että valokuvamme herättävät teissä ajatuksia ja antavat teille mukavan kokemuksen!
Tamás Dombóvári
Teemu Mustonen
Benjamin Nordberg
Daniela Ström
Cajsa Sundqvist
Eric Söderström