ISFÅGLARNA -ooppera

SHARE ON FACEBOOK

Isfåglarna, jäälinnut, on Olli Kortekankaan tuorein ooppera. Oopperan libretto, jonka on kirjoittanut kirjailija Johan Bargum, perustuu Ovidiuksen Metamorfoosien kertomukseen Alkyonesta ja kuningas Keyxistä, heidän rakkaudestaan, onnestaan ja koettelemuksistaan – komiikkaa unohtamatta. Tarinassa sekoittuvat ihmiset ja jumaltarut, arkielämä ja satu. Teos kertoo kiehtovan ja unenomaisen tarinan toivosta, pelosta, menetyksestä ja katumuksesta. Se on kuin elävä taidenäyttely. Musiikin johtaa Henriikka Teerikangas ja lavalla ja orkesterissa kuullaan pitkälti keskipohjalaista toisen polven huippuosaamista.

Snellman-sali, Kokkola 25.10. klo 19.00 ja 26.10. klo 19.00.
Schaumansali, Pietarsaari 9.11. klo 19.00

Lippu 45 €
Opiskelija, työtön, varusmies, lapsi 7-17v. 35 €

Esityskieli on ruotsi, tekstitys suomeksi.

Kesto 1h 50 min, (sis. väliaika 30min)
Juonitiivistelmä:

Alkyone on rannalla ystävineen ja varoittaa heitä merestä. Hän kohtaa kuningas Keyxin, joka salaa henkilöllisyytensä. Nuoret rakastuvat. Myös Zeus on iskenyt silmänsä Alkyoneen. Hän ja muut jumalat ovat tylsistyneitä, kateellisia ihmisten onnesta. Alkyone on jättää Keyxin kuullessaan, että tämä on kuningas, mutta leppyy, ja nuoripari menee naimisiin. Keyx saa kuulla veljensä kuolleen sodassa ja purjehtii kostoretkelle Alkyonen varoituksista huolimatta. Zeus nostattaa myrskyn, jossa Keyx hukkuu. Hera lähettää Morfeuksen kertomaan Alkyonelle Keyxin kohtalosta. Alkyone päättää seurata miestään ja hukuttautuu. Zeus katuu ja muuttaa molemmat jäälinnuiksi. Zeus määrää, että meren on oltava tyyni kuukauden ajan joka vuosi, jotta linnut saavat pesiä.

Olli Kortekangas, säveltäjä
Johan Bargum, libretisti
Mikko Korsulainen, ohjaaja
Sonja Pakalén, koregrafi
Henriikka Teerikangas, kapellimestari
Anne Rauhala, puvustaja
Sarah Smeds, lavastus
Mika Paananen, audiovisuaalinen toteutus
Elias Miettinen, korrepetiittori
Malviina Haukkala, tuottaja

Esiintyjät:

Alkyone: Minna-Leena Lahti
Keyx: Olli Tikkanen
Vasilleios: Niall Chorell
Zeus: Hannu Ilmolahti
Hera: Heli Huuki
Aiolos: Jacob Waselius
Mor: Marita Kaakinen
Elena: Jonna Sinikumpu
Melina: Elli McLoud
Morfeus: Sampsa Vanhala
Kuoro: Keski-Pohjanmaan Kamarikuoro